Olen pakomatkalla Helvetistä, sieltä missä sielu on sirpaleista koottu, sydän vereslihalle raavittu, mielenvalo sammutettu. Ajalehdin puolikkaalla puisella lautalla, sade kastelee kyyneleeni, pois pyyhkii muistotkin.

Seilaan elämänmeren myrskyävillä aalloilla, liian raakana kuolemaan, liian kypsänä elämään. Odotan pelastusrengasta ohikulkevista laivoista, turvaa matkani varrella olevista satamista.

Saan vain lupauksia valosta, tuosta usvan takana olevasta kangastuksesta edessäni, harhaisesta majakasta horisontin äärirajoilla. En uskalla uskoa, en toivoa, en rakastaa.

Sieluni sisintä etsin, lasta murtuneen kuoreni alta. Rujo ja rakkuloilla on veresliha sydämen. Mieleni valossa ikuinen musta yö.

Majakanvalossa toivo. Laivassa usko.Satamassa rakkaus. Avomerellä sisäinen lapsi, hukassa horisontissa.